Miten valkovuokko lisaantyy?

Miten valkovuokko lisääntyy?

Toisin kuin esimerkiksi sinivuokko, valkovuokko lisääntyy siementen ohella levittämällä juurakkoa ja maavartta maan alla. Valkovuokon ensimmäiset kukat ovat perinteisesti ilmestyneet huhtikuun loppupuolella. Kukinta on yleensä ollut parhaimmillaan juuri toukokuun toisena sunnuntaina vietettävän äitienpäivän tienoilla.

Onko valkovuokko rauhoitettu?

Not extinct
Wood anemone/Extinction status

Mistä Valkovuokon tunnistaa?

Valkovuokon kehälehtien määrä on tavallisesti kuusi tai seitsemän, mutta se vaihtelee viidestä aina kahteentoista. Kukan väri voi olla puhtaanvalkoinen tai sinertävä tai punertava, erityisesti ulkopinnaltaan. Olen nähnyt Nuuksion kansallispuiston liepeillä jopa lähes sinikukkaisen valkovuokon!

Onko valkovuokko Valokasvi?

Muiden kasvien tapaan valkovuokko kasvaa ennen kaikkea lämmön ansiosta, ei valon. Valkovuokko on kuitenkin valokasvi.

Miten keltavuokko leviää?

Onneksi keltavuokon leviäminen ei ole pelkän juurakon varassa. Kaikkien vuokkojen apureina ahertavat nimittäin muurahaiset, jotka kuljettavat niiden siemeniä lähitienoille. Niitä houkuttaa kantopuuhiin vuokkojen siemenen öljypi- toinen lisäke.

Onko valkovuokko suojeltu?

Ei sukupuutossa

Saako valkovuokkoja kerätä?

Valkovuokkoja ja sinivuokkoja ei saa poimia myyntiin. Sinivuokot lisäksi lisääntyvät juurakoista, joten niitä ei saa kaivaa luonnosta. Valkovuokko leviää myös siementämällä.

Voiko valkovuokkoja kerätä?

Rauhoitetuilla alueilla kasvia ei saa poimia. Muualla valkovuokkojen poimiminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin. Luonnosta saa poimia luonnonvaraisia kukkia, mutta puuvartisia kasveja ei saa vahingoittaa tai niiden oksia taittaa. Myöskään sammalta ei saa kerätä ilman maanomistajan lupaa.

Mistä löytää valkovuokko?

Suomessa valkovuokkoa tavataan Etelä-Lapissa saakka. Eteläisessä Suomessa valkovuokko on erittäin yleinen ja esiintyy laajoina kasvustoina. Toukokuussa etelä- ja lounaisrannikon valoisat sekametsät ovat täynnä valkovuokkoja.

Onko Metsätähti Varpu vai Ruohovartinen?

Metsätähti (Lysimachia europaea) on alpien sukuun kuuluva metsän pohjakerroksen monivuotinen, ruohovartinen, valkokukkainen kasvi.

Voiko Sinivuokkoa siirtää?

Sinivuokko on kaunis kevään merkki, mutta kasveja saa siirtää vain maanomistajan luvalla.

Saako valkovuokkoja siirtää?

Valkovuokko kukkii luonnonvaraisena usein suurina mättäinä suosien varjoisaa kasvupaikkaa. Valkovuokko tekee myös siemeniä, mutta niistä kukan siirtoa ei kannata yrittää. Siirto todennäköisesti onnistuu, mutta siemenestä kasvatettu valkovuokko kukkii ensi kertaa 15 vuoden iässä.

Miten valkovuokko lisääntyy? Toisin kuin esimerkiksi sinivuokko, valkovuokko lisääntyy siementen ohella levittämällä juurakkoa ja maavartta maan alla. Valkovuokon ensimmäiset kukat ovat perinteisesti ilmestyneet huhtikuun loppupuolella. Kukinta on yleensä ollut parhaimmillaan juuri toukokuun toisena sunnuntaina vietettävän äitienpäivän tienoilla. Onko valkovuokko rauhoitettu? Not extinct Wood anemone/Extinction status Mistä Valkovuokon tunnistaa? Valkovuokon kehälehtien määrä on tavallisesti kuusi tai…